Torremolinos
Torremolinos sijaitsee Costa del Solilla noin 17 km Malagasta lounaaseen. Kaupunki on perustettu vuonna 1748 ja sen pinta-ala on 20 neliökilometriä. Torremolinos sai nimensä "Torre de los Molinos",tuulimyllyjen torni, kaupunkia alunperin ympäröivistä myllyistä sekä maurilaisesta vartiotornista. Kyseisen tornin voi löytää edelleen kävelykatu Calle San Miguelin päästä.
Torremolinos oli alunalkujaan pieni kalastajakylä, josta Costa del Solin turismi sai alkunsa. Kaupunki on kasvanut voimakkaasti ja tänä päivänä asukkaita on noin 55 000. Todellisuudessa ihmisiä on huomattavasti enemmän, sillä suurin osa on paikalla vain tilapäisesti ja sesongin aikaan väkiluku nousee yli 350 000. Torremolinos on suosittu erityisesti brittiläisten ja suomalaisten keskuudessa.
Auringonpalvojille Torremolinos tarjoaa kaksi suurta hiekkarantaa ja rantaviivaa on yhteensä yli 10 kilometriä. Kaupungista löytyy myöskin krokotiili-puisto, missä on yli 300 matelijaa. Sen vieressä sijaitsee vesipuisto Aqualand, mistä löytyy erilaisia vesiliukumäkiä sekä 18-reikäinen minigolf-rata. Kävely- ja ostoskatu Calle San Miguelin varrella on runsaasti ravintoloita ja rantabaareja. Torremolinoksen yöelämä alkaa melko myöhään ja ihmiset lähtevät liikkeelle usein vasta puolenyön jälkeen. Diskoja sekä yökerhoja on paljon ja kadut ovat valaistu neonlampuin.
|